Yhdessä etänä – avosetilaisten viikko ulkomailla

Kuinka parantaa tiimiläisten yhteistyötä ja työssä viihtyvyyttä, kun kaikki työskentelevät etänä ympäri Suomea? Syntyykö Slackin ja Teamsin kautta tarpeeksi yhteisöllisyyttä?
Me Avosetilla tuumimme, että etänä kommunikointi, kerran kuukaudessa järjestettävä yhteinen tiimipäivä ja satunnaiset toimistolla piipahtamiset eivät sellaisenaan riitä, vaan jotain muutakin on keksittävä.
Niinpä toukokuun alussa avosetilaiset pakkasivat matkalaukkuihinsa kesävaatteiden ja aurinkorasvan lisäksi läppärit ja matkustivat Kroatian lämpöön tekemään etätöitä yhdessä. Kohteena oli Duce, pieni merenrantakylä Splitin laitamilla.
Kimppakämppä
Ducessa majoituimme hotellin sijasta lähekkäin sijaitsevissa villoissa. Ratkaisu oli mainio, sillä villoissa oli helppo viettää aikaa yhdessä. Tuli tunne, että olemme yhtä porukkaa.
“Yhteinen tekeminen ja parempi tutustuminen töiden, grillin ja porealtaan ääressä oli kivaa. “ - Jaakko
Hyvin pian kävi myös ilmi, että työn tekeminen yhdessä terassilla todellakin on miellyttävämpää kuin yksin kotona. Olo oli kuin toimistolla ennen vanhaan, kun työkaverilta saattoi kysyä neuvoa ihan kasvotusten. Ja jutella ihan muuten vaan.
Lomamoodi
Toki viikkoon mahtui työnteon lisäksi myös rentoutumista. Erityisesti villojen poreammeet olivat kovassa käytössä – tuli todistetuksi, että mikään ei rentouta tehokkaammin kuin lämpimään veteen pulahtelu (useamman kerran päivässä). Reissuviikolle sattui myös niin Leijonien lätkäpelejä kuin Euroviisutkin, joita tietenkin kokoonnuttiin porukalla katsomaan.
Teimme myös tavallisia turistijuttuja; tutustuimme Splitiin, shoppailimme oliiviöljyjä ja paikallisia viinejä sekä ihailimme huikeita maisemia. Kaikenlaista mielenkiintoista tuli nähtyä, esimerkkeinä vesiputous, uskomattomat vuoret, ukonilma merellä sekä parkkipaikalla vapaana ollut aasi.
Aurinkorasvaa ei muuten liiemmälti tarvittukaan, koska kaikkien etukäteen unelmoima helteinen sää onnistui kiertämään meidät. Itse asiassa kuulimme, että Splitissä ei ole tainnut koskaan sataa keväällä viikossa noin paljon. Mutta kun on hauskaa ja reissukaverit kivoja, ei pienestä ripottelusta ole haittaa.
Kumppanit kylässä
Kroatiassa toimii myös Atlassianin Marketplace Partner Caelor, josta Marin ja Luka tulivat kertomaan meille kehittämistään appeista kuten Cosmoksesta ja MacroSuitesta. Oli tosi mukava tavata kumppaneitakin ihan kasvokkain.
Marin ja Luka olivat myös uskomattoman vieraanvaraisia ja veivät meitä ravintoloihin syömään, hurjimmat avosetiläiset jopa bilettämään. Lisäksi Luka sattui olemaan entinen opas, joten hänen perässään oli kiva kulkea pitkin Splitin vanhan kaupungin kapeita kujia ja kuunnella tarinoita menneestä.
Ne ihan parhaat työkaverit
Viikon etäilyn jälkeen Helsinki-Vantaalle laskeutui väsyneitä mutta reissuun tyytyväisiä avosetiläisiä. Kroatia oli kaunis, leppoisa ja ystävällinen. Tauko normaaliin arkeen teki varmasti jokaiselle hyvää ja latasi talven verottamia akkuja.
Mutta kaikista positiivisista asioista mieleenpainuvinta ja kivointa reissussa oli työkavereiden kanssa oleilu. Koko viikon olimme yhtä porukkaa; yhdessä tehtiin töitä, juteltiin, kokattiin, uitiin ja oltiin vaan.
Ja se naurun määrä. Etäillessä ei huumori kukki ihan yhtä rempseästi kuin porukalla kokoontuessa. Erimielisyyttäkin syntyi ainoastaan lautapelin säännöistä (prinssi Philip ja prinssi Carl Philip eivät ole sama henkilö!).
Reissun anti
Avosetin yhteisen etätyöviikon aikana tehtiin normaalisti töitä, mutta parasta oli tutustua työkavereihin paremmin ja lähentyä tiiminä. Jatkossa uskaltaa ihan eri tavalla kysyä apua kollegalta, joka ei enää olekaan vain joku etäyhteyksien päässä.
"Mikään ei kyllä hitsaa porukkaa paremmin kasaan kuin viikko etäilemässä kimpassa!" - Johanna
Etänä työskentely kotoa käsin kuuluu moderniin työelämään ja siinä on hurjasti hyviä puolia, mutta kyllä työkavereiden kanssa hengailu tuo puhtia tiimiin ja uutta iloa oman työn tekemiseen. Varsinkin kun sattuu olemaan tosi mahtavia työtovereita.
Seuraavalle reissulle mukaan?
Jos sinua kiinnostaa tulla mukaan joukkoomme, ota ihmeessä yhteyttä! Erityisesti tarvetta on konsulteille, mutta olisi kiva saada yhteydenottoja myös muilta hyviltä tyypeiltä. Meillä Avosetilla saisit rennon työympäristön, merkityksellisiä työtehtäviä, uusia haasteita, hyvät työsuhde-edut sekä tietenkin huippuhyviä ja hauskoja työkavereita!